keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Hirsikorjaus valmis!

Tämä päivitys oli tarkoitus julkaista jo ennen hiihtolomaa, mutta isäntäväki otti suunnaksi etelän lämmön. Tässä siis päivitystä siitä, mitä projektillemme kuului muutama viikko sitten.


 Hirsikorjaajat saapuivat Koivumäkeen muutama viikko sitten tiistaina ja valmista tuli saman viikon lopulla. Hirsirunko on onneksemme vuosien ajan säilynyt hyvässä kunnossa ja ainoastaan alin hirsikerta vaihdettiin. Eteläseinällä hirttä ei vaihdettu ollenkaan, sillä alin hirsi oli ainoastaan pinnasta vioittunutta. Sen korjauksen voimme hoitaa itse. Alun perin toivoimme, että korjaukseen käytetään vanhoja hirsiä, mutta sopivia hirsiä ei ollut saatavilla, joten vaihdossa laitettiin muutaman vuoden vanhoja hirsiä. Jäähän nämä kaikki toki ulkoverhouksen peittoon, joten ulkonäön kannalta hirsien iällä ei ole merkitystä.









Ikävänä yllätyksenä pohjoisseinän hirsirakenteesta löytyi iso hevosmuurahaisen pesä, joka olisi pitkässä juoksussa voinut tehdä enemmänkin tuhoa talolle. Hevosmuurahainen on maamme suurin muurahaislaji, joka elää metsissä ja tekee pesänsä kuolleiden tai elävien puiden alaosiin. Taloihin pesä voi joutua saastuneen puun mukana, mutta metsäseudulla naaras saattaa perustaa pesänsä myös talon rakenteisiin, kuten meillä oli käynyt. (Lähde

Pesä sekä muniva kuningatar lähti kuitenkin hirsien vaihdon yhteydessä, ja täten suurin ongelma tuli korjattua. Onneksi muurahaiset olivat tehneet suurimman tuhon ainoastaan kosteissa vioittuneissa hirsissä. Aiemmin kylmäkomeron virkaa toimittaneeseen nurkkaan muurahaiset olivat myöskin päässeet (ylempi kuva). Kylmäkomerossa kastepiste oli päässyt muodostumaan rungon sisäpintaan, joka oli houkutellut muurahaiset myös sinne. Tästä selvittäneen kuitenkin höyläämällä ja myrkyttämällä seinä.




Sisätiloissa uudet hirret maisemoituvat toivottavasti lattiarakenteeseen. 




 Laskiaissunnuntaina vietimme päivän Koivumäessä. Oli ihana huomata, miten kevät tekee tuloaan ja nuotiolla istuskellessa Aurinko lämmitti mukavasti selkää. Talonväki kävi lomalla aurinkoisemmassa paikassa hakemassa voimia ja inspiraatiota loppukevään työ- ja remonttirupeamaan. Näyttäisi siltä, että seuraavana vuorossa on tulisijojen entrausta. Sen jälkeen taloa voi alkaa tekemään sisäpuolelta uudelleen - vuorossa ensimmäisenä lattiat!